Kainuu trail Hossa 3.7.2021

Hikeä, hellettä ja paarmoja…. Niistä oli juoksijan lauantai tehty!

Alumperin olin miettinyt lähteväni juoksemaan Ylläksen nutsin karkeloihin, mutta jostain syystä en sitten tullut sinne ilmoittautuneeksi. Jostain törmäsin sitten Kainuu trail ilmoitukseen, Hossassa olisi tarjolla polkujuoksua ja 78km verran, lyhyempiäkin matkoja toki oli tarjolla, mutta jostain syystä sivuutin ne kokonaan. Sen kummemmin miettimättä sen hetkistä kuntoa tai muutakaan vilahti ilmoittautuminen sisään.

Heräsin näihin treeneihin ihan liian myöhään ja mietin jo jossain välissä matkan lyhentämistä 55km mikä oli matkoista seuraava. Kaksi viikko ennen kisaa juoksimme oman Backyard ultran, missä kilometrejä tuli 53. Kunto ei sinänsä ollut kovilla, mutta jalat senkin edestä! Edelleen vilisi mielessä ajatus matkan lyhentämisestä.

Matka pysyi ja perjantaina saavuimme Hossaan, autosta ylös noustessa kimpussa oli armeija hävittäjän kokoisia paarmoja ja helle niin tukala että hiki tuli jo seistessä. En ole koskaan tykännyt juosta kuumassa ja kauhun sekaisen tuntein mietin lauantaita. Illalla yritin mennä aikaisen nukkumaan koska klo soi 4:30 ja startti olisi 6:00. Yöllä katsoin kelloa vielä yhden jälkeen ja mietin aijonko nukkua ollenkaan. Aamulla muutaman tunnin unien jälkeen nousin yllättävän reippaana ja lähdin tallustamaan kisakeskusta ja aamupalaa kohti.

Onneksi ruoka maistui ja kymmenen minuuttia ennen starttia seisoin lähtöalueella. Juoksijoita taisi olla vain 18 tällä matkalla, joten alun rymistelyn jälkeen arvelin että saa juosta aika rauhassa. Kärki hävisikin jo heti lähdön jälkeen, mutta maltoin jäädä tekemään omaa juoksuani, omalla vauhdillani. Ensimmäinen huolto tuli äkkiä, tiesin että päivästä on tullossa helteen vuoksi raskas joten aloin nesteen ja suolan mättämisen heti alussa, eli sipsiä ja urheilujuomaa nassuun ja lötköt täyteen ja menoksi.

Paarmoilla oli herätyskello soimassa joskus yhdeksän aikaan ja sen jälkeen ei tarvinnutkaan enää juosta yksin kun hornetti saattue oli paikalla! Ihme kyllä näihinkin kavereihin tottui. Jossain vaiheessa 55km kärki alkoi tulla seläntakaa ohi ja sai itsekin lisä virtaa kun porukkaa alkoi pörrätä ympärillä. Huoltoja oli onneksi noin 10km välein niin lötköt sai täytettyä tiuhaan. Huomasin myös suolaan dipatun banaanin olevan yllättävän hyvää.

Ensimmäiset 20km juostiin nättiä neulaspolku, kunnes saavuttiin Julma-Ölkylle. Sitten seuraavan 10km matkalla ei sitten tarvinnutkaan paljoa juosta, mentiin kivikkoa ja kalliota ylös ja alas. Jossain 40km kilometrin kohdalla alkoi helle painaa todenteolla ja päätä sai kastella järvissä ja puroissa tiuhaan. Välillä huomasin myös alkavan pääkivun hiipivän ja sehän ei ole hyvä merkki. Nämä sain onneksi aina väistettyä, tankkaamalla vähän enemmän. Onneksi kaikki mitä suuhun laittoi pysyi myös siellä!

Huolloissa meni aina kaksi mottia nestettä ja muut energiat päälle. Ja jotta homma ei menisi helpoksi, päätti toinen lötköistäni alkaa vuotamaan. Kaksi kertaa urheilujuomat vuoti syliin ja housut ja pusero oli kuin pystyyn tärkätyt siitä sokerilitkusta. Pullo vuoti kierteistä ja onneksi homma hoitui pesemällä pullo purossa ja vaihtamalla korkkeja, siellä oli ilmeisesti ollut jotain ylimääräistä välissä.

Kokalmuksen huollossa 46km kohdalla oltiin jännän äärellä pitääkö pullo koska seuraavaksi lähdettiin 20km lenkille ennen seuraavaa huoltoa. Ensiapu oli onneksi toiminut, mutta tällä pätkällä ei muuten tuntunut toimivan mikään. Otin kyllä kiinni muutaman juoksijan joiden eteneminen oli muuttunut kävelyksi, itse vielä pystyin liikkumaan jollaintapaa juoksua muistuttavalla tavalla. Jossain 50km paikkeilla homma alkoi mennä vaikeaksi ja juoksu eteni enää tahdon voimalla tai jollain muulla ihme voimalla. Varmaan reilu viisi kilometriä ennen viimeistä huoltoa kulki hiekkatietä pitkin. Ei pienintäkään varjoa, miljoona paarmaa, lötköt alkaa olla tyhjänä ja joka ikinen soran murunen tuntuu jalkapohjassa, päässä vain ajatus, juokse niin tämä loppuu nopeampaa! Nyt oli usko omaan touhuun koetuksella ja kovasti, mietin että tähän tielle olisi helppo saada kyyti.

Mutta koska vielä ei ole tullut sitä juoksua missä periksi antaisin niin ei se olisi tämäkään. Hammasta purren ja välillä itkukin kurkussa jatkoin kohti viimeistä huoltoa. Tulihan se sieltä lopulta! Huollossa oli myös kolme herrasmiestä jotka taivalsivat 55km, näiden herrojen jutusteluista ja tsempeistä sai sen verran virtaa, että itkun tunne kurkussa vaihtui hymyksi ja matka sai jatkua kohti maalia minne oli enää matkaa 12km. Tässä vaiheessa jäljellä olevaa matkaa ei enää tarvinnut laskea kymmenissä kilometreissä vaan kilometreissä.

Voisi luulla, että tässä vaiheessa loppu olisi helppo, mutta rumasana ja toinen rumasana! Soitin miehelle kun matkaa oli 5km ja annoin arvioidun maaliin tulo ajan. Sen jälkeen homma menikin rumaksi. Näille näille viimeisille nyppylöille oli pesiytynyt valtakunnan v….mäisimmät paarmat mitkä työntyi suuhun ja korvaan ja… Alkoi tulla ylämäkiä ja alamäkiä ja lisää ylämäkiä ja alamäkiä. Ylämäkeä pääsi kävelemällä, mutta alamäkeä ei oikein mitenkään. En todellakaan tiedä miten ne viimeiset kilometrit pääsin eteenpäin, mutta vihdoin sen viimeisen ylämäen jälkeen ei tullut alamäkeä vaan siellä oli maali!

Ja maalissa Teemu lasten kanssa, teinikin oli lähtenyt mukaan, samoin omat vanhempani. Maalissa sain halaukset ja onnittelut kaikilta ja iso yllätys oli sijoittumiseni naisten sarjan toiseksi. Reissu ei ollut helppo, mutta jälleen oma tasainen suorittaminen oli tuonut tulosta ja vielä huomattavasti odotettuna paremmassa ajassa, aikani oli 12h 9min, mihin olen enemmän kuin tyytyväinen.

Kävelemään piti opetella uudestaan ja jalat oli turvoksissa kuin norsulla, lääkäri reissukin piti seuraavalla viikolla tehdä koska pelkäsin vasemmassa jalkapöydässä olevan jotain häikkää. Onneksi ei ollut ja nyt on viikko levätty ja ensi viikolla aletaan hissukseen treenaamaan kohti seuraavaa koitosta!

Aika kultaa muistot…. Joko juostaan? 😀

 

Maija